keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kanapiirakka

Eilen oli ihan pakko kauhian tavaroiden purkamisoperaation jälkeen saada kokata uuden kämpän keittiösopissa. Ihan vain vaikka sen keittiön korkkaamisen kunniaksi! Päätin oikein jopa kokeilla jotain uutta! Kaivoin sitten kaikki pirkka-lehdet sun muut läpi ja löysin sitten omasta kirjastani gluteenittoman kanapiirakkaohjeen (oikeasti tehty karppaajille, mutta ei anneta sen asian häiritä... :P).
 Vaikka näettekin kuvasta jo vähän mitä piirakkaan tulee niin kerron ne silti erikseen. Elikkä, tarvikkeemme ovat:
 Pohja

  • n.150g valkosipuli tuorejuustoa (mutta mikä tahansa maku käy, jos ei nyt satu tykkäämään valkosipulista :))
  • 2 dl mozzarella-juustoraastetta
  • 1 kanamuna
  • 2 rkl gluteenitonta pellavansiemenrouhetta (voi korvata millä tahansa muulla vastaavalla jolla on melkein sama rakenne, esim. kaurahiutaleet)
  • 1 rkl perunajauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
Täyte (mun versio)

  • 300g maustamattomia kanan fileesuikaleita (tai broilerin, mitä elukkaa nyt onkaan...)
  • puolikas purjoa
  • puolikas rasiaa kirsikka tomaatteja
  • Mausteina suola ja mustapippuri, jotka laitoin kanaan paistaessani sen
Täytteillä ei oikeastaan ole väliä, sinne voi oikeastaan laittaa vaikka ja mitä. Ohjeessa oli sieniä ja niitä meinasinkin laittaa, mutta hienosti unohdin ne kauppaan vaikka oli kauppalista. :P Paprika on kanssa sopiva, punasipuli, mielikuvitus rajana!

Munamaito

  • 2 munaa 
  • reilu desi maitoa
  • loput tuorejuustopaketista
  • mausteita
Ja päälle lopuksi loput mozzarellat. :)

 Pohjan ainekset vain kylmän viileästi sekaisin keskenään ja seos kaadetaan sitten leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itse vain voitelin vuoan, turhaa semmonen leivipaperilla leikkiminen :P). Sitten paistetaan pohjaa 10 min. 200 asteessa uunin alatasossa.
 Sillä aikaa kun pohja on uunissa, kana ruskistetaan ja maustetaan mielen mukaan. kaikki ne jotka on pilkottavissa, pilkotaan. :D Sekoita munamaito.
Sitten pohja pois uunista ja täytteet pinnalle ja lopuksi munamaito koko komeuden päälle. Sitten piirakka takaisin uuniin n. 25-30 min 200 asteeseen uunin keskitasolle.

Jä tämmöinen eväs sieltä uunista putkahti! Kyllä tuota kelpasi vetää, maha tuli täyteen, nam, nam! :P

Muokkailin hieman tuota ohjetta, koska kun se kerran oli oikein karppaajille tarkoitettu, kermaa oli reilusti joka paikas. Kyllähän mä kermasta tykkään, mutta rajansa kaikella! :D

Joo ja oli oikein loistava keittiösoppi! Vois ehkä jopa useammin ruveta tekemään ruokaa ittelleen... ;)

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Lähtiäiset

Tässä mä vahtaan kaikkia laatikoita joihin yhden naisen tavarat on ahdettu ja mussutan keittoiltapalaani. Nii in, se on tosiaan vika yö täällä. Ei tunnu mitenkään oudolta tällä hetkellä, mutta huomenna saattaa mennä pelihousut muutaman kerran uusiksi, kun on niin täpinöissä, innoissaan tai muuten vain sekaasin. :D Töiden jälkeen siis meikä saa vihdoin siirtää nämä laatikot, pussit ja nytykät pois tuosta junnaamasta.

Että näinkin huikeat lähtiäiset. Keittoa ja sunnuntai-illan ruokaohjelma tarjonta. Ja aikaisin nukkumaan. :)

Son hyvää yötä ja huomenna se on sorronnoo!!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Mekko metsällä

 Sisko tarvittis vanhojen tanssimekon ja sitähän me lähdettiin vähän haahuilemaan. Ei ollut näet varma, että teenkö mä sen vai onko putiikkien tarjonta mikä. Tämmöstä settiä sitten hän kokeili.

 Mielettömän kaunis sisko mulla, muuta ei voi sanoa! Kaikki puvut sopi todella hyvin, mutta omasta mielestäni kaksi ekaa oli parhaita. Sisko tykkäs kahdesta viimeisestä, mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että meikä sen puvun väsää. "Onpahan ainakin erilainen kuin muilla!" kuulemma. :) Kiitos ja kumarrus, kun mun taitoihin luotetaan (lue: kylmän hiki valuu ja virheisiin valmistautuminen on alkanut jo nyt :D).

 Tämä mekko oli pakko kuvata erikseen, koska se oli jollain erikoisella tavalla aivan mahtava! Olis oikeasti kiva nähdä tanssijoilla joskus tämän tapaisia, vähän erilaisia mekkoja kuin yleensä.
 Ja nyt se pääasia! Mitäs mulla oli päällä!? No ei nyt vaiskaa, se mikään niin suuri juttu ole... :D Mutta siniset pääntsit taas jalassa, koska lähes kaikki mun vaatteet on nyt jätesäkeis ja niitä en kyllä rupea enää kaivelemaan pois! Sitten vain kuljen loppu viikon niillä mitä on. :)

 Tuo kotkapaita on ollut hiukan ongelmallinen, en ole muka saanut sitä sopimaan oikein minkään kanssa... Mutta nyt päätin, että sehän on mun päällä tänään! (pakko kun ei nyt ollut sitä muuta saatavilla ;P) Tykkään siitä ihan hirveästi joka tapauksessa, koska printti on mukavan toisenlainen kuin yleensä. Oikeasti, jos paidassa on printti, niin siinä on tekstiä, palmun kuvia tai sitten amerikan tai britannian lippu! :D Paitsi, että tykkään niistä lippuaiheista... :P Mutta silti nuo samat kuviot pyörii joka kaupan sisällä lähes poikkeuksetta! Inspiraation puutetta? Tai sitten oma silmä huomaa vain ne...
Olen nähnyt muutamia kertoja jossain tälläisiä ranskalaisia lettejä. Hauska idea mun mielestä, saa vähän vaihtelua nutturankin tekoon. Ja vielä kivempi, että osaan edes tuon, koska en yksinkertaisesti osaa tehdä normaalia yhtä ranskalaistalettiä! En vaan osaa! Sivullekin menee kevyesti ja melkein sellainen kiertävä, mutta ei se ihan tavallinen päälaelta takaraivoon menevä! :D Outo...

No, osaatteko te tehdä ihan sen tavallisen ranskalaisen letin? Jos osaatte, niin vinkkejä se tekoon otetaan vastaan! :D

tiistai 25. syyskuuta 2012

Sulkapää

 Lätkääsin siinä sitte rintakorun pipooni. Ei hassumpi idea vaikka itse sanonkin ja kyllä Eekakin kehui sen sopivan ehkä paremmin siihen kuin tuohon rintapieleen. Enkä oikeestaan osaa käyttää rintakoruja, mikshän mä oon sitte semmosen hommannu...? Ehkä tuo tuli ostettua alitajuisesti ihan vaan pipoa varten ja tajusin sen sitten vasta nyt? :))
 Tuo pipo on kyllä melkeen kasvanu mun päähän... Oikeestaan, sanotaanko, että kaikki pipot on. Joku ihme pipokausi meneillään... Syynä voipi olla tuo syksyinen ulkoilma... Tai sitten ei. :)
Uusia talvikenkiä oli pakko jo kokeella... :P
 Mutta voi että tuosta kirpparilta ostamastani Leviksen paidasta on tullut mun luotto vaate! Ihan oikeasti, jos en muuta päälle pantavaa keksi niin tuon! Ja siihen ihan mikä vaan alaosa (lähes, tupladenimiin pitää vielä totutella...). Tuo pelastaa aina huonona, ja miksei hyvänäkin, pukeutumispäivänä, koska paita on juuri oikean kokoinen ja sopii kropalleni. Ei liian muotoon ommeltu ja menee tissienkin kohdalta napit kiinni! ;P Olo on yksinkertaiseti varma tuo päällä. Aina! :)
 Otsikkona olisi voinut olla myös suklaapää, koska väsättiin siskon kanssa tuollaisia suklaaraksuja (koirien ruoka tuosta nimestä tulee ennemmin mieleen, kuin mikään hyvä suklaaherkku... :P). Teki yksinkertaisesti mieli väsätä jotakin hyvää. Hyvää ja helppoa. :)
 Ei tarvittu kuin pandan tummaa suklaata pari levyä (söin pari riviä toisesta levystä...), pähkinäsekoituspussi ja kuivattuja aprikooseja. Sitten vain sulattettiin suklaa vesihauteessa, pähkinät ja aprikoosit paloiteltiin ja vähän murskattiin ja sekoitettiin keskenään. Sitten koko seos suklaan sekaan, pellille suupalan kokoisia annoksia ja pakkaseen. Puol tuntia ja se oli siinä! NAM!


Sori, pakko sanoa, mutta nuo näyttävät kuvassa vähän kakkakikkareilta, mutta ei yhdistetä tuota mielikuvaa noihin niin ei pilata noiden aiheittamaa nautintoa. :D On ne oikeasti hyviä!

Äh, tämä kämppä on ihan pommin jäljiltä.... Laatikkoja, täynnä tavaraa, on joka nurkassa, pyykkiteline keskellä kämppää ja muutamat jätesäkit hyppii teeveen eteen... Oi kun tämä muuttaminen on mukavaa! ;D No on se oikeesti omalla tavallaan. :)
Mutta menempä tästä, yhtään sen pitempiä jaarittelematta, katsomaan nukkumattia ja kysymään, että mitä sille kuuluu. :) Öitä!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Uusi muotilehti, Costume

Olen hiukan myöhässä tämän jutun kanssa, mutta on silti pakko saada purkaa ajatuksia tästä uudesta muotilehdestä, Costumesta.
Okei, lehtihän keskittyy ihan täysin ja vain ja ainoastaan muotiin ja kauneuteen. Pelkästään. Ihan mahtavaa, ainakin mun mielestä! Vaikka Trendi on ylivoimaisesti lemppari lehteni, on tämä raikasta vaihtelua, kun tahtoo fiilistellä pelkästään vaatteita, muotia, kaunetutta ja niiden lieveilmiöitä.
 Lehteen olivat saaneet lukijatkin vaikuttaa ja lehdessä näkyi positiivisen paljon ihan tavallisten ihmisten tyylejä kaikkien catwalk asujen lisäksi.

 Muodista oli uutisia paljonkin ja juttuja muodinvaikuttaja ihmisistä.
Tämä oli aivan loisto yllätys: oma ompelu ja tuunaus -sivu! Ja varmasti osaa jokainen ommella kaikki, jotka tuonne laitetaan, veikkaan aika vahvasti.

Costume on siis lehden toimituksen, lehden bloggareiden ja sen ölukijoiden yhteistyöllä tehty lehti. Muotia, vaatteita, meikkejä, trendejä ja inspiraatiota. Itse tykästyin lehteen ja meinaan ostaa seuraavankin numeron, kun se kiskan hyllylle ilmestyy. Mahtavaa aamulukemista aamukahvin kanssa! :) Voi saada inspiraation mitä sitä pukisi päällensä sieltä täydestä vaatekaapista, josta ei muka mitään päällensä löydä. ;)

Ootteko siis jo tutustunu tähän? Jos ootte, niin mitä tykkäsitte? :)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pikapäivitys

Siis vaatekaappiin. Oli alkuviikosta yks päivä sellanen, ettei tiennyt miten päin olisi ollut niin päätimpä väsätä pikaisen version pitkästä trikooliivistä. :D


Taas näyttää farkut ja perustrikoopaita pikkuusen paremmalta! ;)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Keskiviikko








Eipä sen kummallisempia keskiviikko touhuja, töitä, syömistä, tavaroiden pakkaamista, muuttohommien suorittelua ja salilla käynti. Oli mukava taas olla salilla lähes itsekseen lukuun ottamatta mukavaa naisihmistä, joka mun seuraksi tuli siihen. :) Sai rauhassa vallata kaikki laitteet oikein luvan kans, eikä tarvinnut odottaa vuoroaan mihinkään, hahaa!! :P

Ja mitäs, mitäs.... Joo, sain Maijalta lautatietovisapeli -kutsun heti salin jälkeen! :D Ei hemmetti, huomasi, että puolet kaikista tiedoista mitä piti lukiossa osata, on ihan hukassa! Mutta saipahan nauraa vastauksille, joita yritti saada kuullostamaan oikeasti järkeviltä :)

Eipä oikein sen kummemmin ollut asiaa, palataan taas sellaisissa merkeissä, kun meikän runosuoni ja höpöttäminen kukkii hiukan paremmin kuin nyt. :) Öitä!

P.S. Erittäin pikkutarkka siskoni oli lukenut edellisen postauksen tarkasti läpi ja huomautti meikän pikkumokasta.... Eli siis Seinäjoen H&M on muuttanut Epstorilta Torikeskukseen! Kyllä kaikki varmaan asian hoksasivat, mutta eipähän jäänyt nyt mitään epäselväksi. ;D

maanantai 17. syyskuuta 2012

Päivän asukuvat. Puhelimella!

 Jumankauta, nyt on pakko hehkuttaa, että onpa pirun hyvä kamera uudessa nokia lumia 610:säni! Siis voiko puhelimen kameran kuvat olla näin suuria ja tarkkoja!? Voi. :D Eihän tämä täysin voita järkkäriä, ei todellakaan, mutta kannettavuuden helppoudes tämä on paras. Koska järkkäri on nii hemmetin raskas niin sitä ei yksinkertaisesti jaksa kuskata aina mukana. Sen perään joutuu kattomaan ja siitä joutuu murehtimaan koko ajan. Nyt kun on tuo puhelin, helpottuu kaikkien ostosreissujen, syömisreissujen ynnä muiden kuvaaminen.
Hah, nyt tuli sellainen olo kuin tämä hehkutus olisi suoraan jostain mainoksesta. Niinkuin ostosteeveen mainoksen tapainen... "Kun käytät tätä, tunnet olosi kevyemmäksi ja itsevarmemmaksi. Unohda se vanha ja kömpelö kapistus, joka vain haittaa elämääsi." :D
Niin siis mullahan oli oikeasti asiaa tuosta asusta, jonka päätin legendaarisesti kuvata sovituskopissa (vierailin epstorille muuttaneessa H&M:ssä, kannattaa poiketa muidenkin!). Nuo housut hajoavat mun päälle, ihan oikeasti. Mä oon jo ehkä muutamalla tikkauksella korjannut haarasaumoja ja kohta persauksiin on kulunut reikä. Tai ei nyt ihan vielä, mutta lähellä on (tämän te todellakin halusitte tietää...)! Paita onkin sitten sellainen tapaus, joka katoaa aina tasaisin väli ajoin vaatekaappiin ja löytyy aina silloin tällöin uudelleen. Tiedättekö, vaate jolle sanotaan: "Ai, mulla oli tällänenkin!" :D
 Tässä kuvan olisi pitänyt tarkentua mun riippakorvikseen, mutta silmähän se sieltä näkyy... No joka tapauksessa, noita korviksia ostin kerran eräästä Rovaniemen koruliikkeestä kolmisen kappaletta, kun kaikki olivat -70% alessa. Hintaa tuli huikeat 6e ehkäpä. :P Mutta kiva lisä ihan yksinkertaiseen asuun, riittää yksistään tekemään asun mielenkiintoiseksi. Ja ei muuten ole sitten painava huolimatta noista piikeistä.

 Ehkäpä hieman rakas koru mulle. Ainut koru minkä sain yo-lahjaksi ja hyvä niin. :) Eräs kaverikin kysyi kerran korustani, että yritänkö oikein korostaa pohjalaisuuttani, kun mulla on tuo (lukekaa: kaverilla pikku virne naamalla :D). Vastasin vain, että en, mä vain tykkään siitä. :P

 Pakko vielä mainita siitä H&M:stä. Mahtavan muodonmuutoksen oli tehnyt ja kyllä vaatevalikoimasta huomasi, että mitkä trendit on nähty näytöksissä. Tapettiprintti oli hyvinkin yleinen, jota on nähty Marnin, Pradan ja Miu Miun mallistoissa.
 Farkkun yleistyminen on mitä luultavammin saanut puhtia suosioonsa pienten kaupallisten merkkien lisäksi muotiblogeista. Ihan oikeasti, vähintään yhdessä blogissa, jota seuraatte on näkynyt farkkua muuallakin kuin, no, farkuissa. :D
Ja paljetit. Se munkin uusi tuttavuus ja ihastus. Niitä on näkynyt ties kuinka monissa näytöksissä. Luis Vuitton, Blumarine, D&G, Tommy Hilfiger, Donna karan Collection, Giorgi armani... Näitä on!

Noniin, esimaku saatu, joten menkääpä paikan päälle itse. :) Kannattaa, edelleen! :P

Oma pikku soppeni

Juu, oonhan mä täs asunu jo sen... Jumankauta puoli vuotta! Mutta nyt vasta päätin, että hiukan esittelen mun pientä yksiötäni. Tai no, olen miettinyt tätä kyseistä postausta kauan, mutta nyt kun eräs lukijani kertoi palavansa halusta nähdä kämppäni, päätin toteuttavani vihdoin esittelyn. :) Tähänkin tarvittiin siis pieni vauhtiin potkaisu ja oli muuten erittäin hyvä syy siivota! :D Eli ei näin siististi mennä oikeasti, mutta siistiä on mukavempi katsella.
 Ja näin on astuttu ovesta sisälle.
 Ensin siis pieni keittiökomeroni. Tai muuten se on ihan sopiva, mutta mun kokkaustyylin nähden työtaso tilaa on vähän. :P
 Oih, moccamaster, oih, punainen pikkuradioni! <3 Tykkään kuunnella radiota, kotona omassa huoneessani ei ollut tv:tä joten kuuntelin aina radiota. Siitä tuli tapa ja jäin kaipaamaan sitä, kun tänne tulin. Vanha radioni ei näet oikein kuulunut täällä ja eikä se mikään kauniskaan ole koskaan ollut! :P Nyt mulla on ihana pieni punainen radio, josta kuuntelen vaihdellen Aaltoa tai Rockia (nyt kuuluu Aalto).

 Tuli mieleeni tässä, että olin ilman mikroa varmaan ekat kaks kuukautta, kun muutin. Hyvin kaikki sujui ilman sitä, mutta en kyllä enää sitä pois anna! Niinkuin en tiskikonettakaan sitten kun sellaisen hommaan/pystyn hommaamaan. Tiskaaminen on suoraan hanurista...
 Inhoan konjakkia, mutta tykkään useimmista niiden pulloista. :) Ette voi sanoa, etteivätkö olisi hienoja! Fashion -kirjasta ei tarvitse sanoa mitään. :)
 Ja nyt käännytään ympäri ja katsotaan olohuone/makuuhuonetta.
 Ja tietysti ruokapöytää. Pöydän löysin kirpparilta naurettavaan hintaan kun miettii, että pöytä on umpipuuta. Kannen olen petsannut, koska se oli ällöttävän koivun värinen. Niin ja nuo tuolin päällysteet olettekin varmaan nähneet jo. Verhoiltuani nuo kangasta jäi yli ja nyt se ylijäämä on käytetty kangsakassiin. :)
 Tuo kukka on mun hoitolapsi. En varmastikkaan hommaisi rehua ihan itse, tappaisin sen heti. Ihme kyllä, kun tuo on pysynyt hengissä...
 Nukkumanurkkaus.

 Ja tältä kaikki näyttää sieltä nurkasta katsottuna. En tiedä näittekö nyt hiukan paremmin tuota trukkilava pöytätasoa, mutta voin sanoa, että hyvä on ollut! Eikä tarvittu kuin kaksi pientä lavaa, spraymaalia ja neljä pyörää alle. Niin ja ne ruuvit. :)

 Nyt melkein istun ruokapöydän päällä näyttääkseni miltä "eteinen" näyttää. Peili ei ole oma, sen on vuokran antajani jättänyt. Pieni nainen, joten peili on sen mukaisesti laitettu. Voitte arvata, että näen tissini ennemmin peilistä kuin naamani. :D


 Ja siitä käymme pihalle!
No jos pieni vilkaisu vielä. Oliko vähän mun näköinen? ;)

Että semmoinen kämppä. Aivan ihana on ja erittäin rakaskin! Mutta valitettavasti ei enää kauaa... Meikäläinen näet muuttaa tästä pikku sopesta toiseen pikku soppeen. Millään en haluaisi muuttaa jos ottaa mun ikkunasta näkyvät maisemat huomioon ja sen kuinka pidän tästä. Mutta sen verran on oma koto liian lähellä, että pitää vähän kauemmas päästä. Työpaikkakin olisi myös lähempänä muuton jälkeen. Mutta muutto tapahtuu ihan oman kyläni sisällä. :)
Voisi siis sanoa, että tämä oli rakkaan kämppäni jäähyväisesittely. :) Pari viikkoa ja saan sanoa heippa tälle jokirannan asunnolle. Onhan se haikeaa, mutta muutto tietää aina tupareita ja uusia kuvioita! :D

Nyt nautin vielä näistä maisemista, jotka näkyvät näistä ikkunoista kahvikupin kera. Maistuukohan se kahvi eriltä eri ikkunasta katsoen?