maanantai 23. huhtikuuta 2012

Yhden rakkaan hoitamista

Olen aina hiukan naureskellut jätkien (ja miksei naistenkin) kauheelle innostukselle tuunata autojansa ja varsinkin kuvata niitä naamakirjaan. Siis ihan hyvässä mielessä, koska se on tuntunut hassulta, että autosta voi pitää niin paljon. Mutta nyt on pakko myöntää ihan näin julkisesti, että ymmärrän hiukan jo näitä autojaan jatkuvasti puunaavia, hoivaavia ja autoistaan erittäin tarkkoja miehiä ja naisia. Miksi? Koska itse olen löytänyt sen unelmien autoni! Olen pitänyt sitä kyllä suhteellisen hyvänä ja kyllä jokainen, joka mun rakasta on kohdellut kaltoin, on saanut kuulla kunniansa. :)
 Eilen siis puunasin ihanan beetleni sisältä ja pihapuolelta ja vaihdoin vielä renkaat ihan itse! (no joo, ispä katto vähä vierestä, että homma menee sujuu niinkuin pitää...)
 No joo, beetlessä on hiukan kaiken maailman pikkuvikoja, mutta se summa mitä tästä piti kustantaa ei ollut yhtään liikaa! (Huom. Jos olet yhtään katsonut Kummelia, niin pitäisi jo tajuta pientä parodian poikasta...) On se vaan niin ihana! En ole oikeastaan koskaa himoinnut mitään muuta autoa kuin wolkkarin kuplaa ja beetleä. Olin päättänyt kauan aikaa sitten, että mä kyllä joskus hankin jommankumman ittelleni, aivan varmasti! Siinä se sitten on. <3


Miten tässä oikeasti kävi näin, että kuulun nyt niihin automiehiin ja -naisiin, jotka aivan onnessa puunaavat ja kuvaavat rakasta autoaan?! Ei herran jumala, tässä ei pitänyt näin käydä... Mähän olin aina huvittunut, kun joku taas lisäsi uuden kuvan autostaan (jota ei tietenkään saa koskaan kutsua autoksi, vaan kutsumanimi on se merkki mitä kyseinen auto edustaa) ja nyt mä olen itse se! Takinkääntäjä, prkle... No unelmien auto löyty ja sen myötä oikeasti hiukan ymmärräkin kaikkia autonsa rakastajia. :)

P.S. Jos tutut ovat sattumalta eksyneet tätä lukemaan, niin vinoilkaa pois vaan! :D Tiedän, että beetle on pääsiäistipun värinen ja epäilette mun renkaan vaihtotaitoja, mutta tuo on vaan niin loistava auto ja se on mun! :)

2 kommenttia:

  1. just niin sinun auto :)) sie varmaan sait jonku kipinä kuvata autoa ko sielä tuikussa silloin kuvasin okkua :D ? terv. nakkiretkeilykaverisi leviltä ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oon kuullu suhteellisen monelta, että on mun näkönen auto. :) Ja voi ollakin. Harmi vaan, että sulla on paremmat maisemat ku mulla. :)) T. Hullu nakkikaveri etelä-pohjanmaalta :D

      Poista