sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Perjantai-asu

Sunnuntaita kaikille! Eilen vähän jäi kirjoittelu, koska olen ollut koko viikonlopun töissä ja sitten eilen illalla tuli vielä kutsu kuskin hommiin. Eihän siitä sitten voinut kieltäytyä ja ollaan siskon kanssa oltu joskus yhden ja kahden välillä kotosalla. Aivan yli hauskaa oli, otetaan ehdottomasti uusiksi! Mutta asia mistä mun piti tomittaa olikin sitten viime perjantai päivä.

Perjantaina hain siskon koulusta ja mentiinkin sitten kaupan kautta kotia tekemään oikein kunnon mässy ruokaa. Meikä päätti viettää päivänsä mahdollisimman rennossa asussa ja valitsikin sitten päälleen aina yhtä mukavan Benchin hupparimekion ja, kun oli kerran riittävän lämmin, ohut kuortitakkia muistuttava parkatakki pääsi päälle. Oi rentoutta!
 Pakko myöntää, että olin jo kerran tällä viikolla lusmunnut samassa asussa, mutta tykästyin niin kovaa siihen, että totesin olevan ihan ookoo käyttää sitä uusiksi.


 Anttilan ruokakaupan lihatiskillä tuli vastaan nämä upeat naudan ulkofile kääröt! Pakko oli saada ihan senkin takia, että kääröön oli laitettu juustoa ja pekonia joukkoon. MMMM!!! Nam!
 Joo, tämä ei ihan vielä näytä miltään mässy ruualta, mutta se jälkiruoka olikin sitten aika vahvasti jo sinne päin! Piti aloittaa kevyesti, että voi vetää napaansa jotain niin sokerista ja makeaa, että hampaat putoavat suusta. Elikkä olin päättänyt tehdä Macarons -leivoksia. (Sisko ei ensin tajunnut mistä puhuin ja pelästy, että alan tehdä jotain leivoksia mihin on tungettu makaronia mukaan. Aatteli, että oon ihan seonnu lopullisesti. :D)
 Tälläisiä niistä piti tulla....
 Mutta lopputulos oli tämä. Ne eivät kohonneetkaan niinkuin piti ja niistä tuli kauhea pallerolevy vain. :D Kaadoin sitten suklaan, jonka piti tulla leivosten väliin, levyjen päälle. Ei kai sillä väliä miten tuon syö, hyvää tuo noinkin oli! Ulkonäkö ei tosin ollut päätä huimaava... :P
Kaikki meni, vaikka oli aivan ällön makeaa evästä!

Meidän perjantai-ilta jatkui kokkailujen ja syömisten jälkeen höpötysmaratonilla ja TV:n vahtaamisella. Erilainen perjantai välillä. :)

Mutta nyt tämä kaksikko jatkaa sunnuntaitaan pleikkarin ääressä. Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti