perjantai 3. helmikuuta 2012

Tulevat lempifarkut

Luulenpa, että kuuluvat jo lemppareitten joukkoon. Sen verran ovat olleet ankarassa käytössä tässä viikon aikana... Mutta kertokaapa, kuinka monien farkkujen alle mahtuu paksut sukkahousut ja kangasleggingissit!? Ja nyt ei sitten lasketa sellaisia farkkuja, jotka ovat kaksi numeroa liian suuret tälläisen kerrospukeutumisen mahdollistamiseksi, vaan ihan oman kokoiset farkut.
 Oli muuten yksikin operaatio tämän päivän kuvaaminen! Ensin meillä oli Petriinan kanssa ulko-ovien edessä kauhea suunnitelu, että missä kohtaa ja mistä auringon suunnasta kuvataan. Sitten molemmat ottivat pikajuoksijan asennon ja laskivat kolmeen. Sitten juostiin äkkiä suunnitellulle paikalle, hymy pyllyyn ja kuvaamaan! Sitten alle minuutin kuvaamisen jälkeen äkkiä sisälle. Ja kohta taas uusiksi. Se ei sitten ollut mun idea, että kuvataan pihalla, jossa on sellaset 25 astetta pakkasta... Mutta enpä laittanut vastaankaan...

Mut hei ihmiset, aurinko näyttäytyy jo hyvän aikaa päivän aikana! Se tarkoittaa, että jonkun ajan päästä voi vähentää kalsarikerroksia jo yhdellä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti